Ruotsalainen Oy:n historia alkaa jo 1950-luvulta
...siitä on jo yli 50-vuotta, kun Hilkka ja Sulo Ruotsalainen aloittivat
kauppiasuran Lapinlahden Pajujärvellä. Matka jatkui Nilsiään
joulukuussa 1951. Tammikuussa 1952 Rydbergin kiinteistössä alkoi kaupan teko Nilsiässä.

Ruotsalaisen kauppaliike aloitti toimintansa Nilsiässä tässä valkeassa
rakennuksessa 1952. Nykyään mustan rakennuksen paikalla vasemmalla
on Nilsiän Portti-liiketalo (KELA).
Nykyinen Ruotsalainen Oy on kokenut monta muodonmuutosta
aikojen kuluessa asiakkaiden tarpeiden mukaan.
Ensimmäinen laajennus myymälään tehtiin 1954 ja 1962 rakennettiin nykyisen K-palvelukeskuksen paikalle uusi liiketalo. Rauta-maataloustoiminta jäi entisen Rydbergin tilan paikalle.
Vuoden 1970 maaliskuussa avattiin Nilsiäntie 69:ssä laajennettu
K-tavaratalo, myymälätilaa kahdessa kerroksessa!
Katutasossa toimi elintarvikekaupan lisäksi tekstiilimyynti ja
kirjakauppa, alakerrassa jalkine sekä rauta-maatalouskauppa.

1960 - 1970 luvuilla Ruotsalaisen K-tavaratalo toimi nykyisen
Kauppakeskus Ruotsalaisen rakennuksessa. Nykyään Kauppakeskuksessa
toimivat Kesport, Muotipiste, Rautia ja K-maatalous. (Kuva on otettu ennen syksyllä 2005 valmistunutta ilmeen uusimista)
Vuoden 1980 keväällä valmistui Artomarketin uudisrakennus ja vanhempaan kiinteistöön saivat lisätilaa K-rauta-maatalous, urheilu-
ja kodinkoneosastot sekä Vaatehuone. Keväällä 1985 koitti uuden
K-palvelukeskuksen avajaiset, jotka toimivat uudistettuina nykyisillä paikoillaan.

Uusi uljas K-Supermarket Artomarket avattiin 1980. Artomarket on alueen
suurin päivittäistavarakauppa.
Vuoden 1993 lokakuussa aloitti Tilhintien lähikauppa
Katin kauppa, samaan aikaan ajoittui Artomarketin laajennus ja vuonna 1995 maaliskuussa Artomarketista tuli Kolmen koon Supermarket.
Katin kauppa lopetti toimintansa uuden vuosituhannen alkupuolella uudelleen järjestelyjen johdosta ja nykyään Artomarket on K-Supermarket uuden valtakunnallisen mallin mukaisesti.
 17.10.2005 avattiin täysin uudistunut Kauppakeskus Ruotsalainen Nilsiäntie 69:ään. Valoisaa myymälätilaa saivat Kesport, Muotipiste, Rautia ja
K-maatalous. Kauppakeskus monipuolisti Nilsiän palveluvalikoimaa mm. rautakaupan palveluiden osalta.

Liiketilat ovat muuttaneet muotoaan, mutta kaupanteko Ruotsalainen Oy:ssä on jatkunut voimakkaana ja taukoamatta tähän päivään ja tulee jatkumaan tulevaisuudessakin sinun eduksesi, sen lupaamme. |